Thursday, April 16, 2015

Teatime with toys~


Who wants some tea?
Take a cupper and let's talk about 'em toys!

I've always loved toys. Well, I have to admit that when I was a teenager, there was a period of time when my toy-enthusiasm was on hold. That's when I packed away my My Little Ponies to be stored in the attic of our summer house. But that phase passed quickly (as it had more to do about "fitting in" with other junior highschoolers and less about what I really wanted to do and think) and I've let myself enjoy toys to my heart's content. The Ponies are allowed back in my life, not hidden away.

If it wasn't for my love for toys, I think I never would have gotten into the ball jointed doll hobby either. I know many BJD owners shun the word "toy" or "playing" when it comes resin dolls. But I think those words are not to be thought of as "down-grading".

I might add that BJDs aren't necessarily toys for children. They are works of art, but who says toys can't also be art? And I don't know about other people, but I get the same sense of excitement when photographing my dolls or coming up with their stories and characters as I did taking my Playmobils and My Little Ponies on adventures when I was little.

I've been meaning to blog more actively about toys and my... rather random ways of toy-collecting. I'm starting like right now. :)

---

Tekeekö mieli teetä?
Otapa kupillinen ja jutustellaan vähän leluista!

Olen aina rakastanut leluja. Vaikkakin, täytyy kyllä myöntää että teini-ikäsenä minullakin oli vaihe, jolloin leluharrastus oli tauolla. Silloin My Little Ponyt pakattiin talteen kesämökin ullakolle. Mutta onneksi se vaihe meni nopeasti ohitse (koska siinä oli enemmän kyse siitä, että yritin sopeutua olemaan kuten muut yläastelaiset, kuin siitä mitä oikeasti halusin ajatella ja tehdä) ja olen antanut itselleni luvan nauttia leluista sydämeni kyllyydestä. Ponitkin pääsivät takaisin elämääni eikä niitä tarvinnut enää piilotella.

Jos en olisi ollut jo valmiiksi innostunut leluista, en varmaan koskaan olisi alkanut harrastaa BJD-nukkejakaan. Tiedän, että monet BJD-harrastajat eivät oikein pidä sanoista "lelu" tai "leikkiminen" hartsinukkien yhteydessä. Mutta minusta noita sanoja ei tarvitse pitää vähättelevinä.

Voisin lisätä, että BJDt eivät välttämättä ole lasten leluja. BJDt ovat taide-esineitä, mutta kuka sanoo ettei lelu voisi olla taidetta? En tiedä muista, mutta itse saan ainakin miltei samanlaiset fiilikset BJDiden kuvaamisesta ja nukkehahmojen kehittelystä kuin aikanaan pienenä keksiessäni seikkailuja Playmobileilleni ja My Little Ponyilleni.

Olen pohtinut että voisin kirjoittaa blogiin enemmän leluista ja myös... hiukan sattumanvaraisista tavoistani harjoittaa lelukeräilyä. Ajattelin aloittaa juuri nyt. :)




I have to say my enthusiasm for toys might have made me a bit of an excentric. And it certainly has lead me to some situations that are a little...embarrassing. This is the story of one of those kind of situations.We were eating at a chinese restaurant with my sister, my baby goddaughter and my friend and our table was near the play area for children.

During the whole time we spent there, something in the toybox of the play area kept catching my eye and I tried to figure out what it was. When it was time to leave, I had to go and see for myself what this oddly shaped thing that looked like a tree with arms was. ...well it turned out to be this guy (that coat looked a lot like a tree trunk from a distance and I thought it was a Halloween toy of a haunted tree or something)!

"Wow, what a neatly made action figure, a bendy fake leather jacket and everything! And he's not even ruined yet, must have been brought here only a little while ago." I thought to myself. And then I knew it was a shame to leave such a cool toy there to his fate (to be ripped apart by some rowdy children! Well, you know how toys in the restaurant play areas and such usually are, right? You've seen the Toy Story movies, haven't you? ;'D).

Sooo... I went to the cashier and asked if I could buy him. I'm pretty used to this kind of thing, making requests that I know will gain me some eye-rolling from the other person... So I've come up with a tactic! I casually begin with "Hey, I know this is going to sound a bit odd but...." that way the other person will have some time to prepare themselves for what is to come. :'D

The cashier smiled, looked at me, made a phonecall in Chinese to ask what the price would be, giggling and throwing me glances every now and then (probably saying something like "there's this funny Finn who wants to buy an old toy from our play area! Can you believe it?") and after that the figure was mine for four euros. I have to say that's some good customer service! I doubt that it would have went down all that smoothly if it would have been a native Finnish-owned restaurant. I nthat case, they would probably have told me that the toys are not for sale and that's that.

Sure, I felt like an idiot (that I probably am), but at least me and my friend had a lot of fun with this figure afterwards. He seems like the perfect toy for funny pics. I'm not sure of what the character that this figure depicts is, I think it's a villain from a Spiderman movie? One with metallic tentacles coming out of his back. He has holes on his back for them, but I couldn't find them from the toybox he was in. It doesn't matter, though as he looks better without them and I think he'll be a different character than what he's supposed to be. :)

---

Täytyy todeta, että leluinnostukseni on todennäköisesti tehnyt minusta hieman eksentrisen ihmisen. Ja se on johtanut tilanteisiin jotka ovat olleet vähän... noloja. Yksi tällainen sattui vähän aikaa sitten. Olimme syömässä siskoni, kummilapseni ja ystäväni kanssa kiinalaisessa ravintolassa ja pöytämme oli lasten leikkipaikan vieressä.
Koko sen ajan kun istuimme syömässä, jokin eriskummallisen muotoinen asia kiinnitti huomioni leikkipaikan lelulaatikossa. Yritin kuumeisesti saada selville mielessäni mikä tuo asia oli. Kun oli aika lähteä, minun oli ihan pakko tarkistaa mikä kumma olikaan tuo omituisen mallinen esine, joka näytti ihan käsivarret omaavalta puulta. Se paljastuikin täksi tyypiksi tässä (tuo takki näytti kauempaa ihan puunrungolta ja luulin että kyseessä olisi ollut kummituspuuta esittävä Halloween-lelu tai jotain).

"Wow, onpas hyvin tehty actionfiguuri, taipuisa tekonahkatakki ja kaikki! Eikä ole vielä huonossa kunnossakaan, tämä kaveri on varmaan juuri tuotu leikkipaikalle..." pohdiskelin itsekseni lelua tarkastellessani. Ja sitten ajattelin että olisi sääli jättää noin siisti lelu sinne kohtalonsa armoille (todennäköisesti lasten pahoinpideltäväksi! No, tiedättehän miltä leikkipaikkojen lelut yleensä näyttävät... ja olette varmaan nähneet Toy Story-elokuvat? ;D).

Joten... menin kassalle ja sanoin että haluaisin ostaa tämän. Olen aika tottunut tällaisiin tilanteisiin, jossa minun pitää esittää jokin melko eriskummallinen kysymys joka suurella todennäköisyydellä johtaa siihen että vastapuoli pyörittelee minulle silmiään.... joten olen kehittänyt taktiikan näitä tilanteita varten! Pitää pohjustaa asiaa, joten aloitan rennosti ja jutustelevasti; "Hei, tämä saattaa kuulostaa hieman erikoiselta, mutta..." tai "Nyt olisi vähän hassu pyyntö mutta..." Siten vastapuolella on aikaa hiukan valmistautua kysymyksesi ajan. Ja lisäksi, kun toteat itsekin että tämä on vähän erikoista, niin se *toivottavasti* vähentää omituisuuden astettasi sen toisen ihmisen silmissä. ;)

Tarjoilija hymyili, soitti pikaisesti puhelun kiinaksi naureskellen ja luoden minuun huvittuneita katseita (todennäköisesti puhelu meni jotenkin näin: "Täällä on nyt joku hassu asiakas joka haluaa ostaa vanhan lelun leikkipaikalta! Voitko kuvitella, mitä vielä!?") ja puhelun jälkeen figu olikin hetken päästä minun neljällä eurolla. Täytyypä sanoa, että oli hyvää asiakaspalvelua! Epäilen, että "natiivisuomalaisten" omistamassa paikassa olisi sanottu että lelut eivät ole myytävänä ja vaikka olisikin niin hintaa ei tiedetä ja se siitä.

Tunsin kyllä itseni ihan idiootiksi (jota ehkä olenkin x'D), mutta ainakin minulla ja ystävälläni oli varsin hauskaa tämän lelun kanssa jälkeenpäin. Figuurin ilme on niin vakava että siitä saa mahtavia hupikuvia. En edes ole perillä siitä, mitä hahmoa tämä figuuri esittää. Olisikohan se pahistyyppi Hämähäkkimies-elokuvasta? Se jolla oli ne metallilonkerot selässään? Figuurissa on kolot lonkeroille (heh), mutta lonkeron lonkeroa ei löytynyt leikkipaikalta, joten ne ovat kai hukkuneet jonnekin. No ei sen niin väliä, tämä on parempi ilman. Ja tälle varmaan keksitään jokin ihan oma hahmonsa vielä. :)

25 comments:

  1. Hei joo, lelupostauksia vaan kehiin! Meikäkin on suuri lelufani ja etenkin kaikki söpöt ns. "tyttöjen lelut" kiinnostaa kovasti :D - ja kahdeksankymmentäluvun lapsena kaikki sen ajan taikahepat, Lady Lovelylocksit ja My Little Ponyt <3

    Mahtava tuo kiinalaisravintolan tarina :D No tunnustan kyllä että täälläpäin yhdessä kirjastossa on leikkinurkassa iso nukensänky, joka olisi tosi hyvä mun isoille nukeille, mietin usein pitäisikö yrittää ostaa se xD;

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jipii! Kommentteja! Ajattelin että tämä on niin outo postaus että kukaan ei sano mitään. :''D

      Ihanaa kun on vertaistukea muista aikuisisa lelufaneista! <3 Minäkin rakastan tytöille suunnattuja leluja myös, mutta myös näitä pojille suunniteltujakin. Kaikenlaisia! Niin pinkit räjähdykset kuin tummanpuhuvat kammotukset ovat minusta ihania~ Minulla on aika laaja maku lelujen suhteen.

      Itsekin olen kasarilapsia, joten tietysti sen ajan lelut ovat niitä kaikkein nostalgisimpia. :3 Kaikki G1 Ponini ovat tallella ja olen ylpeä siitä~

      Minä olen lapsesta asti tuntenut suurta harmia siitä, että kirjastoissa on niin ihania juttuja lelunurkkauksessa ja niitä ei voi saada sieltä mukaan... kannattaa kokeilla jos saisit kirjastotädin heltymään. Ota vaikka nukke mukaan ja sano että tämä tarvitsee sitä sänkyä. ;)

      Delete
  2. Yes it's Doctor Octopus from the movie Spiderman 2 :D I'm quite into the superhero movies and recognised this one immediately. Cool story about finding him!

    The franchise action figures are quite nice nowadays. Well, "nowadays"... meaning in this millenia :P I have a hard time grasping how much time has passed... I got myself a figure of my favourite X-men movie villain Toad back when it was sold. Actually, I don't want to think when that movie was released, might have been last millenia >_< Anyway, that figure had a good resemblance to Toad's actor Ray Park and this figure of yours also looks like the character in the movie. I wonder if I got rid of that figure at some point, since it didn't really go with the decor... Now I would have reason to keep it, to give to my Loki when he grows up to the recommended age.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ohh, thank you! I thought the name would have something to do with octopi, but I didn't dare to guess. :3 I've seen all of the Spiderman movies (and a lot of the other superhero movies), but I'm so bad with remembering all the details. ^^;; As a kid I used to read moe Batman and Supeman comics than Spiderman comics too...

      Yes, I'm pretty amazed at how well they make some toylines these days. It might be that they have adult collectors in mind as well. This Dr. Octopus looks a lot more like a collector figure than a toy for children! He even has a nifty jointing system on his legs.

      I think it's cool that you have bought that figure even if you don't have it anymore. I googled it and those Toad figures look awesome! I still hope yours will pop up from somewhere someday! Then Loki can have one of mom's playthings to himself, it'll be a heirloom. ;)
      Oh yeah, and it has been quite a while since the first X-men movies were released! The first was released in 2000 so it's safe on the side of this millenia. ;'D I loved that movie when it was released and I still think it's a good flick. I feel like it was just a few years ago when I went to see X-men in the movie theatre with my friends... my goodness, I'm getting old. I'm still into superheroes and stuff, I don't feel like I've aged a day since 2000. ^^;;

      I'm kicking myself that I didn't get the Harry Potter action figures when they were in the stores.I only managed to scrape one Ron and the Weasley twins from a clearance sale.

      Delete
    2. ...it was supposed to read "More Batman and Superman comics".
      ...."MOE" Batman. X''DDD My typos always crack me up... What would moe Batman be like? Shy and kawaii? x33 Now I want a moe Batman figure.

      ...

      Delete
    3. Yeah I was wondering what kind of Japanese manga Batmans you have been reading :D Almost got my hopes up until I reached the end of the sentence and retracked... ;)

      Delete
  3. Aww, hauska tuo ravintolajuttu :3

    Itse en oikein tykkää käyttää sanaa leikkiä nukeista vaikka toisaalta saatankin joskus harvoin sanoa sanan jossain yhteydessä. Vältän sitä koska joidenkin ulkopuolisten suusta leikkiminen on kuulostanut halventavalta. Aikoinaan eräs nainen puhui minulle suorastaan säälien minua kun leikin nukeilla. Minua ei haittaa jos nukkeilijat käyttää sitä sanaa. :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, kiitos. :3 Pitää sitä aina välillä tehdä jotain hullua arkipäivän piristeeksi.

      Juu, no tuo on kyllä ikävää jos toinen ihminen käyttää "leikkiä" -termiä nukkeilusta niinkuin nukkeharrastaja olisi joku jälkeenjäänyt. Minua kyllä vähän hämmästyttää miksi se, että aikuinen "leikkii" on jonkun mielestä säälittävä asia. Minusta on hienoa, jos on osannut säilyttää mielikuvituksensa sellaisena kuin se lapsena oli. Ja että on sen verran estoton että uskaltaa heittäytyä kuvittelemaan asioita, eikä anna turhan aikuisuuden ja vakavuuden kahlita itseään. Minulle sanalla leikkiä on vain positiivisia merkityksiä.
      Ylipäänsä suhtaudun leikillisesti moneen asiaan, elämässä pitää olla paljon leikkiä ja vähän pönötystä! :D

      Delete
  4. Mahtavaa että pelastit herran! Minäkin olen tehnyt tuota samaa. Hyvät lelut ansaitsevat muun kohtalon kuin tulla leikityksi jossain, missä lapset eivät oikeasti niistä piittaa.

    Lelukeräilijänä on kyllä upeata olla. Rakastan niitä flashbackeja kirpparilla kun joku unholan hämäriin unohtunut esine tulee vastaan ja herättää joitakin muistikuvia kesästä 1985. Kuin kohtaisi vanhan ystävän.
    Tahtoisin päästä eroon siitä käsityksestä, että lelut ovat vain lapsille. Niin monelle aikuiselle tekisi hyvää saada elämäänsä funktiottomia esineitä ja lisää leikillisyyttä. Uskon että lelukeräilijät elävät silkasta mielihyvästä vanhemmiksi kuin keskivertoväestö.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noihin kolmeen ensimmäiseen lauseeseesi voisi sanoa perään että "Aamen". ;) Ja wow sinäkin olet pelastellut leluja leikkipaikoilta! Mahtavaa! Olisi hienoa kuulla ja nähdä yksilöitä ja tarinoita pelastamistasi leluista. Tästähän voisi tehdä ihan postausteeman... ;)

      Kyllä! Lelukeräilijänä oleminen on parhautta. Olen lähiaikoina alkanut kiertää enemmän kirppareita ja lelumessuja ja jo on tarttunut matkaan kosolti kivoja juttuja pikkurahalla.Noiden omasta lapsuudesta tuttujen lelujen lisäksi on hienoa, kun tulee vastaan jotakin sellaista jota ei tiennyt olevan olemassakaan! Sitten sitä vain ihmettelee että miten hieno juttu~ Samalla aina mietin, että mikä lelujen menneisyys mahtaa olla, kuka niillä on leikkinyt ja miten ovat päätyneet sinne missä nyt ovat.

      Joskus olen myös hiukan surullinen kun näen kirppispöydällä ison kasan saman sarjan leluja. Tulee mieleen että siinä on nyt jonkun lapsuuden muistot kaupan... Mahtaako hän isona katua että myi lapsuuden kaverinsa parilla kolikolla pois.

      "Niin monelle aikuiselle tekisi hyvää saada elämäänsä funktiottomia esineitä ja lisää leikillisyyttä." <3 Tämä. Ihana lause. Niin totta! Kaiken lisäksi niille, jotka pilkkaavat leluja ja aikuisia lelukeräilijöitä voisi sanoa että kukahan niitä leluja suunnittelee? Aivan oikein, aikuiset! Jossain on paljon aikuisia jotka suorastaan elävät leluille ja leikille. Olisi aivan mahtavaa olla lelusuunnittelija.

      Lelujen ja nukkien myötä ainakin omaan elämääni on tullut paljon iloisia elämyksiä. Olen nukkeilun aloitettuani ollut paljon harvemmin mieli maassa kuin sitä ennen. Kai sitä voi endorfiini-kicksejä tankata näinkin. ;)

      Delete
  5. Hauska pelastustarina! Olet siinä mielessä rohkeampi kuin minä, itse varmaan vain jättäisin kaihoisia katseita lelun suuntaan ja jäisin pohtimaan asiaa varmaan moneksi päiväksi mikä saattaisi tai ei saattaisi aiheuttaa jonkinmoisen pelastussuunnitelman ideoinnin xD.

    Minusta oli kauhea pettymys mennä yläasteelle kun lelut olivat "siis niin noloja, ei kukaan nyt enää leiki jollain barbeilla!". Joillakin teineillä ilmeisesti on tosi kova vietti näyttää, että ovat kasvaneet kaikesta "nolosta" jo yli. Minä nimittäin tykkäsin ihan kauheasti leikkiä leluilla vielä nuorena teininäkin. Onneksi sitten muutaman vuoden nuorempi pikkusisko ja tämän kaveri olivat vielä siinä iässä että leikkivät ja näin sain omaa leikkimisaikaakin pidennettyä. Valitettavasti sitten koitti sekin päivä kun enää barbie/poni/paperinukke/x leikit enää heitä kiinnostaneet :'D. Tätä nykyään barbit viettävät aikaansa vitriinissä äitini luona ja ponit ja pokémonit ovat täällä omassa hyllyssä. Joidenkin mielestä varmaan olisi outoa kun minulla on monta hyllyä täynnä leluja, nukkeja ja sarjakuvaa. Kaverit jotka ovat käyneet kylässä ensimmäistä kertaa saattavat vähän ihmetellä, mutta yleensä sitten kyselevät vähän ja alkavat kertoa kuinka hänellä tai tuollakin oli tuo ja se :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva että tarina viihdytti! :) Minusta on tullut "aikuistuttuani" todella rohkea tällaisten asioiden suhteen. Vielä muutama vuosi sitten olisin tuskin ainakaan kovin helposti uskaltautunut kysymään mitään tällaista, mikä voisi aiheuttaa oudoksuntaa muissa ihmisissä. Vai johtuukohan rohkaistumiseni se siitä, että olen saanut niin paljon harjoitusta itseni nolaamisen kanssa että se ei tunnu enää miltään? :'D

      Joskus itsekin hämmästelen joitakin tempauksiani. Ehkä tietyllä tavalla olen hyväksynyt itseni tällaisena vähän outona otuksena, että minua ei enää haittaa jos joku pitää minua sellaisena. :D Samalla olen alkanut myös ymmärtää paremmin "tavallisten" ihmisten mielenliikkeitä ja olen alkanut oppia käsittelemään heitä. "Erikoisen" ja "tavallisen" ihmisen välillä on aina pieni kulttuuriero ja jos sitä ymmärtää voi helpommin myös toimia siinä maailmassa, jossa tavalliset ihmiset elävät ilman että aiheuttaa kovin suurta kulttuurishokkia heille. ;)
      Teologina olen myös ollut paljon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, joten tavallaan siihen on jo tottunut eikä enää jännitä niin paljon.

      Minä olen vähän kateellinen nykyajan teineille, koska nykyisin tuntuu olevan - ainakin joissain ryhmissä - hiukan hyväksytympää tykätä vaikkapa Disneyn elokuvista tai Pokémoneista vielä yläasteella. Silloin kun minä olin yläasteella kaikkien tämänlaisten juttujen harrastaminen ja niistä tykkääminen olisi ollut sosiaalinen itsemurha. Noh, olin kyllä yläasteella scifi friikki (jota olen vieläkin. JES TULEE UUSI X-FILES!), joten enpä minä niin suosittu ihminen senkään perusteella ollut.:'D

      Tavallaan yläaste oli ihan parasta aikaa koska kaverit ja paljon vapaa aikaa (nämä asiat on ollut paljon mielessä kun kävin juuri vanhan kouluni lähistöllä ja ajoin siitä ohi), mutta toisaalta on helpottavaa kun ei enää tarvitse miettiä mitä joku koulun kovis tuumii jos minulla on vaikkapa Pokémon-paita päällä. :'D
      Minä "leikin" ihan täysillä vielä 14-vuotiaana, koulukavereilta salaa tosin. :'D Meidän ala-asteella oli niin kova meininki että siellä ei kukaan (muu kuin minä) leikkinyt enää kolmannella luokalla tai sai kokea henkistä väkivaltaa. Voi olla että muutkin leikkivät salaa kotona, mutta koulussa niistä ei puhuttu.

      Ihanaa että sinullakin on lelut esillä, joskus olisi kiva nähdä niistä blogissasi esittelyä~ ;) Minunkin luona voi olla hiukan totuttelemista jos ei ole aikaisemmin käynyt lelukeräilijän Lepakkoluolassa. ;'D Mutta minusta täällä on kotoista joten mitäpä sillä on väliä jos joku satunnainen pattereita korjaamaan tullut putkimies on pudotttaa leukansa lattiaan kun olohuoneessa on kaapit täynnä leluja ja mangaa. ;'D

      Delete
  6. Hahah mahtava pelastusoperaatio! XD Kyllä sitä kaikennäköiseen on itsekin tullut törmättyä, yleisimpänä varmaankin kyseleminen onko joku somisteena oleva nukkekokoinen huonekalu/proppi myytävänä...

    Lelut ja leikkiminen on aika jännä asia, tuntuu ettei leikkiminen lopu koskaan mutta aikuistuessa lelut vaan vaihtuu (yleensä kalliimpiin hahah). Omaan silmään kaikenmaailman jääkiekot, jalkapallot, sählyt, koripallot sun muut objektin perässä juoksemiset on ihan leikkiä myöskin X'D

    Mutta niin, ehdottomasti lisää lelu-aiheisia postauksia kehiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ohh, minäkin usein kyselen jos somiste-juttuja saisi nukkekäyttöön. Aika usein kyllä niitä somisteita en ole saanut ostettua. Harmin paikka! Viimeksi kysyin Optikkoliikkeestä hienoja pieniä tuoleja jotka olivat juuri sopivasti SD-kokoluokkaa. Niitä ei saanut. Meh. Oletko onnistunut ostamaan joitakin somisteita joita olet kysynyt? :'D

      Leluaiheisia postauksia tulossa~ :3

      Delete
  7. Tohtori Mustakala on nyt ikuisessa kiitollisuudenvelassa sinulle, kun pelastit hänet sankarillisesti varmalta tuholta! :D
    Ehdottomasti lisää lelupostauksia! Lelut ovat lähellä minunkin sydäntä, vaikken varsinaisesti keräilijä olekaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis Tohtori MustEkala... ^^;

      Delete
    2. Haha, minullekin sattuu hauskoja typoja aina toisinaan. :) Ehkä hän voisikin olla Tohtori Mustakala, Tohtori Mustekalan... vielä ilkeämpi kaksoisolento! :'D
      Leikillisesti mietin aina miten lelut suhtautuisivat siihen että ne päätyvätkin leluilevan aikuisen hoteisiin eikä ehkä turhan rankkoihin lasten leikkeihin... :'D *kovat Toy Story-vibat meneillään*

      Delete
  8. Huh, funny enough, I had been thinking about writing a blog post along similar lines! I've always liked toys and models and I long ago rejected the notion that I needed to be "serious" in order to avoid being seen as childish. It did get easier once I was an adult but aside from a few years in my teens and early twenties, I never gave up on "childish" interests entirely. Even then, a lot of times it was simply because I didn't have money to spend on something like vintage toys.

    Anyway, I'm always reminded of that famous C.S. Lewis quote that says, in part: "When I became a man I put away childish things, including the fear of childishness and the desire to be very grown up". While there is a danger of becoming lost in a permanent state of "kidulthood", I find it necessary to retain some child-like sense of the world to avoid life becoming too bleak. That works for me although it might not apply to everybody.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh, please do a post like that! I'd really like to read it. :)
      I love that quote~
      The "becoming lost in a permanent state of kidulthood" got me thinking. Sometimes I feel like I might get too immersed in my hobbies, maybe enough for it to border on escapism. But fortunately I've always managed to reel myself back in, so perhaps there's nothing to worry about there. ;)

      Delete
  9. Todella kiva tämä postaus ja tarina! Minulle ainakin käyvät nämä lelu aiheiset postaukset tulevaisuudessa, tätäkin postausta oli todella hauska lukea ! Sinulla on näemmä enemmän rohkeutta, kuin minulla mennä ostamaan / kysymään tuollaisesta nukesta mitään.. Minulla ainakin on pikku kokemusta tästä, etten rohkene ostaa sellaista jännää / outoa nukkea.. :' D

    Tämä postaus kyllä piristi päivääni paljon! n‿n~ ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla että postaus oli mieleinen ja että lelu-aiheiset jutut eivät vaikuta pitkästyttäviltä. :)
      Kannattaa pikkuhiljaa rohkaista itseään aina vähän kerrallaan ja sitten huomaa ettei niissä jännittävissä tilanteissa mitään niin todella pelottavaa ollutkaan. Ja palkkioksi rohkeudesta voi saada jotain kivaa, kuten eriskummallisen figuurin! :'D Minä olen monta kertaa jäänyt harmittelemaan kun en ennen kehdannut kysyä jotakin asiaa tai vastaavaa. Nyt olen tullut siihen tulokseen että en halua enää harmitella vaan toimin! ;)
      Tämän postauksen kohdallakin mietin ensin että pitääkö minun nyt kaikki höpsötykset kirjoittaa kaiken kansan luettavaksi, mutta minusta tämä oli hauska pelastustarina, joten postasin~

      Todella mukavaa kuulla että kommellukseni piristivät~ ♡ ^3^

      Delete
  10. Aaaah! Kawaii Batman-chan! Mustavalkoraidallisissa shimapantsuissaan "Senpai ei huomannut minua tänäänkään..."!!! <3 *kokoaa itsensä* Öhöm. Luulin oikeasti ensin, että "Moe Batman" oli joku sun nimitys vanhoille Bättis sarjiksille (onhan ne tosi vanhat aika hellyyttäviä). :D

    Onnittelut uudesta Tohtorista! Harmittaa kun itse olen tämmöinen hissukka ja tulee mieleeni monta tilannetta joissa toivoin että olisin vain uskaltanut avata suuni ja kysyä (esim. "Tosi ihana paita/kengät/hattu! Mistä oot hankkinut?").

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voihhhh, näen niin sieluni silmissä tuon kawaii Batman-chanin shimapaneissaan~ Vaaleanpunaisissa~ ♡ "Ehkä senpai huomaa minun ensi kerralla kun Gotham City on pulassa!" Aaaaa nyt haluan piirtää fan arttia tästä. x'D
      Moe-Batman sarjis voisi olla aika kultaa!

      Oi voi kuule! Minä olen nolannut itseni niin monta kertaa toteamalla ihmisille että tykkään jostain heidän asussaan. Viimeksi apteekissa jonotin vuoroani ja huomasin asiakkaan jolla oli todella tyylikkäät silmälasikehykset. (Silmälasit on nyt hot topic minulle kun olen hankkimassa uusia kehyksiä ja haluan jotkut upeat ja erilaiset~) Minäpä siihen "Hei, anteeksi että häiritsen, mutta pakko sanoa että onpas todella hienot silmälasit! Mistä ne ovat?" Asiakas oli hämmentynyt, mutta selkeästi mielissään. :)

      Ehkä olen tullut tämän suhteen rohkeammaksi siitäkin syystä, että olen itse saanut paljon positiivista kommenttia random ihmisiltä omista vaatteista yms. Siitä tulee iloiseksi kun kuulee kohteliaisuuden joltain täysin ventovieraalta ihmiseltä yllättäin. (ja ehkä hiukan nolostuukin... "ai, katsotaanko minua noin tarkkaan..." x'D)

      Delete
    2. Niin! Ja se piti vielä sanoa, että taidan olla siitä epätyypillinen suomalainen, että en pelkää rikkoa jonkun ihmisen "henkilökohtaista tilaa" puhumalla hänelle vaikka en tuntisi häntä. Minusta suomalaisten pitäisi ehdottomasti hieman rohkaistua ja havaita että ei se niin kamalaa ole vaikka esim. hississä harjoittaisi vähän small talkia naapurin kanssa. ;)

      Tosin on minullakin epäsosiaaliset hetkeni jolloin en halua jutella kenenkään kanssa, mutta yleensä juttelen mieluusti jos joku tulee minulle jotain höpöttelemään. ^^

      Delete
    3. ...ja nyt minua jäi vaivaamaan että kukahan voisi olla Batmanin senpai? :'D

      Delete